Muotoiluosaston avajaiset

”Ihminen on ainut olento jota äiti luonto peittelee muitten varoista”, sanoo Plinius vanhempi, ja jatkaa: ”Kaikille muille hän on antanut juuri heille tarkoitetut vaatteet: kuoren, kaarnan, korkin, suomut, karvat, höyhenet, turkin …jotka kaikki suojaavat niitä kuumuutta ja kylmyyttä vastaan. Ainoastaan ihminen heitetään alastomana alastoman maan päälle sinä päivänä kun hän syntyy, ainoana tehtävänään ruikuttaminen ja itkeminen…….

eli Dan Anderssonin mukaan:

till en vild och evig längtan föddes vi av mödrar bleka, ur bekymrens födselvånda steg vårt första jämmerljud. Slängdes vi på berg och slätter för att tumla om och leka, och vi lekte älg och lejon, fjäril, tiggare och gud.

Muut eläimet tuntevat luonteensa, ne voivat luottaa nopeuteensa, taikka kykyynsä lentää tai uida. Syntyessään ihminen ei osaa mitään. Hänen täytyy oppia kaikki; hän ei pysty puhumaan, ei kävelemään, syömään, lyhyesti: hän ei pysty muuhun kuin itkemään. Ainoana eläimenä hän on saanut surun osakseen.”

Surun  olemme saaneet osaksemme…. ja kyvyn hahmottaa….muotoilemisvoiman, ja siinäkin on tuskaa. Eläimillä voi olla mielikuvituksen voima, mutta niillä ei ole muotoilemisvoimaa. Muotoilemisvoimassa on ihmisen suuruus … ja tragiikka. Hahmottamiskyky on nimittäin kytketty uhkapeliin….On kysymys elämästä ja kuolemasta.  ”Suuri oli ihmisen pahuus maan päällä, ja kaikki kuvat, jotka hän sydämessään on suunnitellut ainoastaan pahoja kaiken aikaa” , totesi Jumala, ja antoi tulvan tulvia. Pystytettyään sateenkaaren hän lupaa, ettei enää koskaan tuhoa maailmaa, koska ”kaikki ne kuvat, jotka ihmiset sydämissään ovat suunnitelleet, ovat pahoja ihan heidän syntymisestänsä saakka”…. Ihminen on nyt sellainen. Hän ruikuttaa, itkee ja hahmottaa, ja hahmottaminen on uhkapeli, riski.

Kettu ei koskaan kysy: ”Miten voisin olla kettumaisempi?” Kettu on kettuna täydellinen. Kettu on. Ihminen ei ole. Hän on tulossa joksikin. Ihminen asettaa juuri hänelle olennaiset kysymykset: mistä olen tullut, missä olen, mihin olen menossa…. ja hän yrittää hahmottaa maailmaansa… ja hahmottuu itse hahmottaessaan … ja ne kuvat joita hän muodostaa ja toteuttaa ovat enemmän kun esineiden tuotanto. Materia, jota muokataan ei ole neutraali. ”Kaikki materia sisältää energia, joko destruktiivista taikka konstruktiivista” , sanoo tunnettu ydinfyysikko David Bohm. Hahmottaminen on sen takia uhkapeliä.

Kaupunki on merkityksellisin artefakti, jonka olemme hahmottaneet ja tuottaneet

Lefebre: ”Kun tuotamme kaupunkia ei ole ensisijaisesti kysymys siitä, että tuotamme katuja, toreja, puistoja, rakennuksia, putkia, järjestelmiä jne…Me tuotamme ihmisiä ihmisten kautta”.

Niinisalo: ”Ihminen kehittää kaupunkia, joka muovaa ihmistä”.

Me olemme suunnittelijoita. Me muokkaamme kaupunkeja. Minkä tyyppisiä ihmisiä tuotamme silloin kuin muokkaamme? Onko kysymys pelkästä suunnittelemisesta, vai onko myös kysymys mahdollisesta luomisesta?  Mikä on ylipäänsä suunnittelemisen ja luomisen ero?

Suunnitteleminen perustuu järjen uskoon ja hallitsemiseen…… luominen perustuu kohtaamiseen, pyhään epävarmuuteen.

Suunnittelussa lähdetään siitä, että maailma voidaan järjestää. Luomisessa on lähtökohtana, että maailma on prosessi ….että järjestetty maailma ei ole maailmanjärjestys.

Suunnittelussa tehdään kuvia oman mielen mukaan….. ilman vastenmielisyyttä.

Suunnittelussa tuotetaan mielikuvituksien, trendien, tyylisuuntien ja normien kuvia. Suunnittelu on näin ollen turvallista ja rauhallista. Suunnittelu alkaa aamulla kello 8 ja loppuu iltapäivällä kello 16. Taas yksi päivä työssä.

Luomisessa  on kysymys kaipuusta… ja taistelusta….vastenmielisestä ja ihanasta taistelusta… att kastas på ” berg och slätter för  att tumla om och leka”…lemmenleikistä, joka asettaa kaikki asiat liikkeeseen ja joka ei ole muuta kuin syvä kaipuu, ”en vild och evig längtan”, villi ja ikuinen kaipuu. Kun ihminen luo maailmaansa hän ruikuttaa ja itkee .”Hänen tahtonsa kohtaa vastatahtoa, hänen mielensä vastenmielisyyttä, ja tämä aversio aikaansaa hänessä liikettä ja primitiivisen etsimisen mielentilaa, sillä tavalla että ahdistus etsii rauhaa, mutta etsiessään tulee ainoastaan yhä tulehtuneemmaksi”, niin kuin Jakob Böhme sen ilmaisee 1500- luvulla. Hän kutsuu tätä mielentilan mustaksi tuleksi, kalvavaksi, hivuttavaksi intohimoksi.  Se on kaaos, energiaa täynnä oleva alkupyörre. Ja niin kuin aikoinaan tapahtui, tapahtuu kerta kerran jälkeen armosta: jumalallinen sana: Fiat Lux; valo syttyy, ja ihminen pystyy puhuttelemaan kohtaamansa hahmoa sen oikealla nimellä, ”with the proper name” niin kuin T. S. Elliot asian ilmaisisi.

Totta on. Ilman suunnittelua emme pysty elämään maailmassamme. Mutta se joka ainoastaan suunnittelee, hänellä ei ole maailmaa.

Koko olemassaolon tarkoitus on lemmenleikissä ja luovassa taistelussa. Maailmassa ei ole muuta merkitystä kuin juuri tämä. ”Oändlig vedermöda led jag för min oro, otro och min heta kärleks skull”.

Muotoilijan rooli

Muotoilun  tulevaisuus ei ole itse muotoilussa, yhtä vähän kuin taiteen tulevaisuus on taiteessa. Taiteen tulevaisuus on riippuvainen ihmisen erikoisesta kyvystä antaa hahmo sille, mitä hän kohtaa ….hahmottaa juuri kohtaamista…..materialisoida sitä elävää olentoa, joka nousee esiin taiteilijan ja esineitten välissä.

Muotoilun tulevaisuus on riippuvainen muotoilijan kyvystä antaa hahmo sille, mitä on ihmisten välillä. Tästä seuraa, että meidän täytyy uskoa siihen mikä on aidosti inhimillistä: siihen, että ihminen kaipaa toista ihmistä, ”sillä mikäli ihminen on kuollut, ketä varten silloin rakennamme. Mikäli merkitys ja tarkoitusperä katoaa, mikäli emme enää käytännössä pysty niitä ilmaisemaan, silloin kaikki on täysin vailla mielenkiintoa.”(Lefebvre)

Se mitä on ihmisten välillä, – se jota me kutsumme yhteisöllisyydeksi, tämä oleellisuutta täynnä oleva me – ei ole tunteita. Avioliitto esimerkiksi ei ole tunteita, se on sopimus. Sen sopimuksen varaan muodostetaan koteja, rakennetaan taloja, ja itse prosessi ja teokset synnyttävät tunteita. Muotoilijan tehtävänä on olla mukana niissä prosesseissa, joissa ihmisen koti muodostetaan, saa soliditeettiaan ja identiteettiään….. eli  siinä astiassa joka kutsumme kaupungiksi,  paikassa ”jossa voimat leikkivät itsensä kanssa taistelua täynnä olevassa lemmenleikissään”. (Jakob Böhme). Ja nämä prosessit edellyttävät käytännöllisiä, kouraantuntuvia tekoja: talojen, katujen, torien, puistojen, esineiden toteuttamista. Näissä prosesseissa ei menneisyyttä, läsnä olevaa ja mahdollista voida erottaa toisistaan.

Toivon perustetulle osastolle taistelua täynnä olevaa lemmenleikkiä, omtumlande lekar. Ruikuttaminen ja itkeminen on sallittua.